TUNNISTA TOURU
Rakennusmestari Tourun käsiala suunnittelijana on varsin tunnistettavaa. Vaikka hän työskenteli alalla kolmella vuosikymmenellä ja kävi läpi kaksi toisistaan paljonkin poikkeavaa arkkitehtonista tyyliä – jugendin ja 1920-luvun klassismin – hänen rakennuksistaan löytyy tiettyjä helposti erottuvia piirteitä.
Tällä sivulla annetaan työkaluja rakennusten tunnistamiseen. Kullakin tyylikaudella Touru otti käyttöönsä valikoiman tiettyjä muotoja ja piirteitä, joita hän vuorotteli, yhdisteli ja varioi.
Kaikki yhden tyylin puitteissa suunnitellut rakennukset eivät toki noudata samaa kaavaa, vaan poikkeuksia ja ’yllätyksiä’ on aina. Touru ei myöskään ollut ehdottoman johdonmukainen tyylien noudattamisessa. Hän saattoi suunnitella samanaikaisesti sekä puhtaan jugendin ja puhtaan klassismismin mukaisia rakennuksia että näiden yhdistelmiä.
Tämän hankkeen aikana kuva Tourun rakennuksista tulee todennäköisesti myös monipuolistumaan, kun yhä useammat rakennukset saadaan vertailun piiriin.
Kuten muissakin harrastuksissa, myös Tourujen tunnistamisessa harjoitus tekee mestarin – mitä useamman ’Tourun’ näet, sitä helpommin niitä tunnistat!
Jugend
Lue lisää
Tourun jugendkausi alkoi 1910-luvulla ja kesti 1920-luvun alkupuolelle asti. Termi jugend viittaa Tourun kuten muidenkin saman ajan maalaisrakennusten suunnittelijoiden yhteydessä vahvaan jugendhenkisyyteen, joka poikkeaa kaupunkien arkkitehtuurissa tunnetusta jugendtyylistä.
Tourulla ajan arkkitehtuuri ilmeni muun muassa mansardikaton, poikkipäätyjen, frontonien ja erkkereiden suosimisena, pieniruutuisina ikkunoina ja koristemuotojen runsautena. Kohde-esimerkeissä jugendia edustaa Tappurin talo Nousiaisissa.
Kauden lopulla Touru vähensi jugendilleen ominaisten koristeiden käyttöä ja omaksui 1920-luvun klassismin yksityiskohtia. Sama tapahtui myös talon hahmon ja kattomuotojen kohdalla. Siirtymä oli kuitenkin vähittäinen ja 1920-luvun puolivälissä hänen tuotannossaan esiintyy runsain määrin näiden kahden tyylisuunnan omintakeisia sekoituksia. Kohde-esimerkeissä tällaista rakennusta edustaa Ollin talo Nousiaisissa

1. Talon pohjakaava ja hahmo
Touru piirsi talojen pohjakaavat usein leveän suorakaiteen muotoisiksi. Saliin tai muuhun edustustilaan oli sijoitettu kaksi- tai kolmiseinäinen ulkoneva erkkeri. Rakennusten ulkoseinät olivat jugendin kaudella usein vaihtelevasti laudoitettuja vaaka- ja pystylaudalla. Pääkerroksessa oli vaakalaudoitus ja päädyissä, poikkipäädyissä sekä frontoneissa pystylaudoitus.

2. Kattomuoto
Touru käytti sekä rakennuksen varsinaisessa päädyssä että mahdollisissa poikkipäädyissä ja frontoneissa kahta kattomuotoa – satulaa ja mansardia. Usein hän yhdisti satulakaton ja satulakattoiset ulokkeet tai mansardikaton ja mansardikattoiset ulokkeet. Hyvin yleinen yhdistelmä oli myös satulakatto ja mansardikattoiset poikkipäädyt tai frontonit.

3. Poikkipäädyt, frontonit ja kattolyhdyt
Tourun jugendkauden rakennuksissa on usein sekä poikkipäätyjä että frontoneita. Ne ovat rakennuksen katon lappeeseen sijoitettuja päätymäisiä osia, joiden sisällä on usein asuintiloja. Molemmille oli tyypillistä, että katon lape lähti suoraan rakennuksen kattolinjasta. Sekä poikkipäädyn että frontonin kattomuoto saattoi olla satula tai mansardi. Pienet ullakolle valoa tuovat ikkunat eli kattolyhdyt olivat jugendkaudella useimmiten pulpettikattoisia, toisinaan myös satulakattoisia.

4. Räystäät
Räystäiden muoto näkyy rakennuksen päädyissä, poikkipäädyissä ja frontoneissa. Jugendkaudella räystäät olivat joko suoria tai suljettuja. Suora räystäs tarkoittaa nykyisin yleisintä suorana päättyvää räystäslinjaa. Suljettu räystäs puolestaan oli laudoituksella peitetty, kolmiomaiseksi muodostuva räystäs. Suljetussa räystäässä oli usein koristeena laudoituksen pintaan uurrettu spiraalikuvio.

5. Ikkunoiden ruudutus
Tourun käyttämät pääkerroksen ikkunat olivat yleensä ajan tavan mukaan T-jakoiset. Eniten hän suosi muunnosta, jossa ikkunan vaakasuora yläruutu on jaettu neljään pieneen ruutuun ja pystyosat kahteen kookkaampaan. Toinen päätyyppi on ristikarmiset ikkunat, jotka esiintyvät kahden, kolmen tai neljän ruudun levyisinä.

6. Ikkunoiden vuorilaudat
Vuorilaudat Tourun jugendin ajan ikkunoissa ovat koristeellisia. Sekä pääkerroksen että yläkerran ikkunoissa useimmin nähtävässä mallissa vuorilautojen sivujen yläosat ovat hivenen alaosia leveämmät. Ulkoneviin osiin on uurrettu spiraalikuvio, joka saattaa olla pyöreä ohella myös kulmikas. Yläkerroksen pyöreisiin ikkunoihin Touru piirsi usein pienet ’jalat’.

7. Muu koristelu ja yksityiskohdat
Tourun jugendkauden rakennukset sisälsivät paljon koristeellisia yksityiskohtia mm. vuorilaudoissa, kaiteissa tai räystäissä. Yleisiä olivat myös rakennuksen päätyyn katonharjan alle sijoitettavat koristeet eli otsikot tai harjalla seisovat kattoratsastajat ja lipputangot. Otsikoiden malleja olivat mm. liljamaisesti kaartuva kuvio, pystysuorat rimat, joiden alla oli ympyröin aukotettu lista tai aurinkoa säteineen esittävä kuvio.
1920-luvun klassismi
Lue lisää
Rakennnusmestari Tourun tuotanto alkoi hakemaan uutta muotoa vuoden 1920 paikkeilla. Tätä niin sanottua etsimisen kautta kesti vuosikymmenen loppupuolella. Tuona aikana jugendin piirteet väistyivät ja tilalle tuli huomattavasti edellistä tyyliä suoralinjaisempia ja hillitympiä 1920-klassismismin piirteitä.
Talot olivat kahden tyylin sekoituksia – yksityiskohdat kuten ikkunoiden muodot ja vuorilaudat olivat jo klassistisia, mutta rakennuksen kattomuoto edusti vielä jugendille tyypillistä mansardia. Puhtaasti klassistisia rakennuksia touru piirsi 1920-luvun puolivälistä 1930-luvun alkupuolelle.
Kohde-esimerkeissä uusien vaikutteiden etsimisen kautta edustaa Ollin talo Nousiaisissa. Puhtaasti klassistisia rakennuksia puolestaan ovat Vanhalinna Liedossa ja Läksyn talo Nousiaisissa.

1. Talon pohjakaava ja hahmo
1920-luvun klassismin pyrkimys symmetriaan ilmenee hyvin rakennusten julkisivuissa – jos talon halkaisee keskeltä kahtia, puolikkaat ovat keskenään aivan samanlaiset. Symmetria ei ulottunut rakennusten sisätiloihin, vaan huonejako muodostettiin asukkaiden tilankäytön tarpeiden mukaan. Rakennusten ulkoseinissä Touru käytti klassismin kaudella lähes yksinomaan peiterimoitettua pystylautavuorausta tai rapattua sileää pintaa.

2. Kattomuoto
Tourun suunnittelun edetessä kohti puhtaampaa 1920-luvun klassismia, kattomuodoksi vakiintui satulakatto, joka joissain tapauksissa saattoi esiintyä myös aumattuna. Umpikuistien kattomuoto on lähes poikkeuksetta satula, avokuistien katokset olivat usein myös aumattuja.

3. Poikkipäädyt, frontonit ja kattolyhdyt
Poikkipäädyt ja frontonit olivat lähes poikkeuksetta satulakattoisia, ja niissä oli selkeästi erottuvat seinät – poikkipäädyn tai frontonin katto ei siis enää lähtenyt suoraan rakennuksen kattolinjasta, kuten jugend-kauden rakennuksissa oli ollut tapana. Usein lunetti-ikkunaisia kattolyhtyjä oli katon syrjällä kaksi, yksi kummankin puolen poikkipäätyä tai frontonia.

4. Räystäät
1920-luvun klassismille varsin tyypillinen piirre olivat sisäänpäin taittuvat räystäät. Niitä esiintyi sekä rakennusten päädyissä, poikkipäädyissä että frontoneissa. Etsintävaiheen rakennuksissa katkaistut räystäät yhdistyivät usein myös mansardikattoihin.

5. Ikkunoiden ruudutus
Touru käytti 1920-luvun klassismin aikaan lähes yksinomaan ristipuitteista ikkunatyyppiä. Useimmiten ikkunat olivat 6-ruutuisia, toisinaan 9-ruutuisia. Mataliin pohjakerroksiin ja toisinaan korkeampien rakennusten ylimpiin kerroksiin Touru sijoitti myös 4-ruutuista mallia. Kuisteilla Touru sallii ikkunoille myös hivenen koristeellisuutta – niille sijoittuu usein rivi vinoristipuitteisia ikkunoita.

6. Muu koristelu ja yksityiskohdat
Vaikka ollaankin varsinaissuomalaisella maaseudulla 1920-luvun klassismi tavoittelee nimensä mukaisesti vaikutelmaa antiikin temppeleiden ulkoasusta. Leveät nurkkalaudat luovat mielikuvan antiikin pylväistä. Niiden yläpäässä on leveämmät vaakalistat ja toisinaan myös pienet pystymalliset koristeet, jotka vahvistavat vaikutelmaa. Tourun piirtämissä tiili- tai harkkorunkoisissa rakennuksissa nurkat ovat usein rustikoidut eli ne jäljittelevät kiviharkoista tehtyjä pylväitä.
Myöhäisklassismi
Lue lisää
Tultaessa 1930-luvun alkuun Tourun klassistinen ilmaisu alkoi näyttää merkkejä jälleen uudesta etsimisen kaudesta. Näkyvimpänä seikkana oli rakennusten hahmon muuttuminen matalammaksi.
Tourun 1930-luvun rakennuksia ei ole säilynyt tai tunnistettu yhtä suurissa määrin kuin edellisillä vuosikymmenillä suunniteltuja. Touru toimi Lounais-Suomen maanviljelysseuran rakennusneuvojana vuoteen 1938 saakka. Tämän jälkeen hänen toimeksiantonsa vähenivät sekä asiakaskunnan pienenemisen vuoksi että ennen kaikkea sodan rakentamiseen aiheuttaman katkoksen vuoksi.
Sodan jälkeistä uutta tyylisuunnan vakiintumisen kautta ei enää nähty, sillä Onni Touru menehtyi vuonna 1945. Tourun 1930-luvun aikana suunnittelemia rakennuksia voidaan kuitenkin kutsua myöhäisklassistiksi, erotuksena varsinaisesta 1920-luvun klassisismista. Tämä on Tourun kausista vaikein määritellä ja hahmottaa – toivommekin, että hankkeen aikana esiin tulevat tiedot tuovat asiaan selvyyttä!

1. Talon hahmo, kattomuodot ja ulokkeet
Myöhäisklassististen rakennusten kattomuotona pysyi satula niin rakennuksen päärungon kuin umpikuistienkin osalta. Seinälliset poikkipäädyt ja frontonit saattavat puuttua rakennuksista täysin tai niiden koko on pienentynyt. Kaari- tai satulakattoisten kattolyhtyjen tilalla on usein pulpettikattoinen tai hyvin loivasti kaareva kattolyhty.

2. Räystäät ja ikkunat
Räystäät säilyivät myöhäisklassismissa sisäänpäin taittuvina ja ikkunat ristipuitteisina 6-ruutuisina. Kuisteilla esiintyi edelleen vinoristipuitteisia ikkunoita. Uusi piirre oli muutaman talon kattolyhdyissä esiintyvät salmiakkipuitteiset ikkunat.
Tuntomerkit perustuvat FM Ulla Clercin asiantuntemukseen. Tietoa Tourun toiminnasta ja tuotannosta on aiemmin kerätty opinnäytetyöhön Ulla Clerc: Rakennusmestari Onni Touru Lounais-Suomen maanviljelysseuran rakennusneuvojana, pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto, kansatiede, 2002. Opinnäyte kokoaa yhteen Kansallisarkiston Turun toimipisteeseen 150 rakennussuunnitelman kokoelman vuosilta 1912–1917 sekä noin 50 Turun museokeskuksen rakennusinventoinneissa kartoitettua edelleen olemassa olevaa rakennusta.