VAURANOJAN ASUINRAKENNUS

Vauranojan asuinrakennus, Pöytyä

Vanhalla Turuntiellä Oripään ja Pöytyän välillä tulee vastaan vaaleaksi rapattu, kaksikerroksinen asuinrakennus. Samanlaisia kauniin symmetrisiä, 1920-luvun klassismia noudattavia taloja on seudulla muitakin, mutta Vauranojan asuinrakennuksesta tekee erityisen sen rakennusmateriaali. 

Huhtalan tilan omistivat 1900-luvun alussa Kaarlo ja Olga Vauranoja. Onni Touru suunnitteli tilalle uuden asuinrakennuksen vuonna 1928. Rakentamiseen käytettiin sementtitiiliä, joiden valmistamisen Kaarlo Vauranoja opetteli kurssilla.

Tilalla säilyneestä työselostuksesta käyvät ilmi työtavat ja materiaalit. Ulkoseinät muurattiin kolminkertaisena siten, että “ulko- ja sisäpuolelle tulee tiili lappeelleen ja välille tulee tiili syrjälleen”. Tiilten väliin jätettiin 6 cm:n levyinen ilmarako. Sisäseinän puoleinen rako “muurataan umpeen joka 75 cm:n väliltä ja täytetään hyvin joko koksilla tai kuivilla sahajauhoilla”. Väliseiniin tuli kaksinkertainen tiili.

Yläkerran väliseinässä osa tiilistä on yhä näkyvillä. Vaikka tiilten koko oli Suomessa standardisoitu jo 1890-luvulla, oli itse tehdyissä tiilissä vaihtelua vielä pitkään. Niinpä myös Kalle-isännän teettämät tiilet olivat vähän standardikokoisia seinätiiliä kookkaampia. Puuta Vauranojan rakentamisessa käytettiin ajankohtaan nähden varsin vähäisesti. Myös välikatto keittiön ja kamarin kohdalla on valettu betonista. Muiden huoneiden osalta välikatto on puurunkoinen.

Klassistinen tyylisuunta näkyy rakennuksessa monin tavoin. Molemmilla pitkillä sivuilla on kookkaat satulakattoiset frontonit, joissa on tyylille ominaiset kissanpenkeiksi kutsutut katkaistut räystäät ja puolipyöreät lunetti-ikkunat. Puolipyöreä muoto esiintyy myös kummankin päädyn ikkunoissa ja pihan puolelle sijoittuvissa kattoikkunoissa.

Räystäslinjan profiloinnit korostavat muutoin melko niukasti koristellun rakennuksen hienostunutta ilmettä. Niiden tekotavasta työselostus toteaa napakasti: “Räystäslista tulee vedettäväksi ulos 3 ulosotolla kuten piirustus näyttää”. Ikkunat ovat ajalle tyypillisesti ristikarmiset ja 6-ruutuiset. Niiden yläosissa on loiva kaari, joka pehmentää kivirakennuksen ilmettä.

Vaikka rakennus noudattaa muutoin tarkasti 1920-luvun klassismille tyypillistä symmetriaa, sen pihan puoleisessa julkisivussa on kiinnostava poikkeus. Julkisivun toinen, saliin johtava sisäänkäynti sijoittuu aivan rakennuksen päätyyn sen sijaan, että muodostaisi vastaparin arkisisäänkäynnille.

Syy hieman erikoiselta vaikuttavaan ratkaisuun löytyy tarkastelemalla pohjapiirrosta. Paikassa, johon salin sisäänkäynti olisi pitänyt symmetrian vaatimuksia seuraten sijoittaa, ovat keittiön ruokakomero ja vesisäiliö. Ehkä taloudenpidon toimivuus ohitti arkkitehtoniset tyylivaatimukset.

Teksti: Ulla Clerc. Piirrokset: Tiltu Nurminen. Valokuvat: Aava Kallio.