HUVILA NO 59

Huvila no 59, Ruissalo, Turku
Turun Ruissalossa sijaitseva kesähuvila edustaa hillittyä vapaa-ajanrakentamista 1930-luvulta.
Ruissalon tien varressa oleva pieni rakennus suunniteltiin alun perinkin kesähuvilaksi Turun kaupungin puhelinvaihteen hoitajalle Holger Karlströmille. Talviasuttavaksi se muutettiin vasta 2000-luvulla.

Pohjakaava ja huoneiden sijoittelu
Huvilan pohjakaava on miltei neliön muotoinen. Varsinaisen asuinkerroksen lisäksi rakennuksessa on kellaritilat ja ullakko. Rakennus sijoittuu rinteeseen siten, että kellarin tien puoleisiin tiloihin on saatu reilu huonekorkeus.
Asuinkerrokseen Touru sijoitti keittiön lisäksi kaksi kamaria ja eteisen. Eteisestä oli käynti ullakolle, jossa oli lisätiloina kaksi erillistä kamaria. Niistä kummassakin oli pönttöuuni. Kivijalassa puolestaan sijaitsi sauna pesutiloineen ja suurehko kellaritila. Kellarikerrokseen on erillinen sisäänkäynti rakennuksen takaa.

Eleettömän tyylikäs ulkoasu
Ulkoasultaan huvila asettuu pienieleisen 1920-luvun klassismin piiriin. Satulakattoa koristaa pihan puolelle suuntautuva pulpettikattoinen kattolyhty. Sen ikkunoissa on klassismille tyypilliset vinoristipuitteiset pikkuikkunat.
Pääkerroksen ikkunat ovat 6-ruutuiset ja niitä reunustaa eleettömän selkeät vuorilaudat. Vuorilaudat on piirretty päätteettömiksi, mutta toteutettu kuitenkin niin, että vuorilautojen alaosat ulottuvat vähän pidemmälle.

Sekä yläkerran että kellarikerroksen ikkunat ovat 4-ruutuiset. Yläkerran ikkunat ovat kuitenkin kookkaammat ja niiden vuorilaudoitus noudattelee pääkerroksen tyyliä, kun taas kellarikerroksen ikkunat on piirretty ilman vuorilautoja ja siten, että ne sulautuvat perustuksen betoniseinään. Rakennuksen päädyssä nykyisin olevat suorakaiteen muotoiset ikkunat on lisätty myöhemmin tuomaan valoa laajennettuihin vinttitiloihin.

Rakennuksessa ei ole erillistä kuistia, vaan sisään käydään katoksella suojatun ulko-oven kautta. Sisäpuolelle pohjapiirrokseen on sovitettu pieni tuulikaappi suojaamaan pahimmalta vedolta. Katoksen kannakkeet ovat yksi rakennuksen koristeellisimmista kohdista – ne on muotoilu sulavalinjaisen kauniisti. Myös nelipeilisen oven päällä oleva 3-ruutuinen matala ikkuna korostaa sisäänkäynnin asemaa rakennuksen arkkitehtuurissa ja luo kotoisuutta.
Teksti: Ulla Clerc. Piirrokset: Tiltu Nurminen. Valokuvat: Aava Kallio.